Lähempää tuttavuutta kastanjoihin… ja miksi ihmeessä olen täällä Mariborissa

Ajatuksia viikolta 40

Niin ne mustat torvisienet, joista mainitsin viimeksi. Vaikka niihin törmää joka askeleella metsässä ja kuivuri pauhaa päivät pitkät, niin vasta on puolet tavoitteesta kasassa. Täälläkin yölämpötilat hipovat nollaa tällä hetkellä joten katsotaan, miten käy. Alkuviikosta emännän kuivuri hävisi mystisesti ja siinä pääteltiin, että ilmeisesti vanha emäntä tarvitsee sitä ”teeyrttiensä kuivatteluun”. Asiaa ei oikein voinut kysyä, sillä vaikutti siltä, että vanhan emännän television kaukosäädin temppuili taas. Niinpä lainattiin naapurin kuivuria, että sain jatkettua ”1 kilo kuivattua mustia torvisieniä” -projektiani. Tiistaina sitten selvisi, että vanha emäntä oli lahjoittanut kuivurin tyttärelleen, joka ei todellakaan tiennyt, että kuivuri ei edes ollut vanhan emännän. Johtopäätöksenä voisi sanoa, että riippuvuus televisiosta ilmenee eri tavoin.

Sitä poronkäristystä sitten tehtiin viime viikonlopulla, kuten edellisessä blogissani mainitsin. Ei nyt ollut ihan suuren suuri menestys, vaikka onnistui erinomaisesti ja vielä puolukoitakin oli tarjolla. Pottumuusi toki meni, koska täällä peruna on perusruoka kaikessa. Sitä siinä odotettiin mielenkiinnolla, että lentääkö vanhan emännän parvekkeelta ruokaa vai löytyykö poronkäristystä jostain nurmikolta. Yllätys, yllätys, oli kuulemma hyvää naudan paistia.

Tulevana viikonloppuna on kastanjasesongin huipentuma. Ensimmäiset paistettiin jo viime viikonloppuna ja pääsin niitä maistamaan ensimmäistä kertaa. Hyviä olivat ja sopivan sotkuista syötävää, kun ovat avotulella paahdettuja. Varsinainen huipentuma on vasta tulossa ja silloin on nuori viini rinnalla maisteltavana molemmista väreistä. Päivittäisillä lenkeillä on ollut kaksi eri pussia mukana eli toinen sienille ja toinen kastanjoille. Lisäksi olen huomannut tavallisen ruokaveitsen hyväksi apuvälineeksi kaivattaessa kastanjoita ulos kuorestaan, joka on äärimmäisen piikkinen. Sormet näyttävät siitä huolimatta kuin ne olisivat olleet harjoitusalustana verikokeiden ottamisessa. Kastanjan hedelmän kuori on täynnä hyvin teräviä ja kovia piikkejä. Kun hedelmä tippuu alas puusta, se yleensä aukeaa ja sisällä oleva kastanjat irtoavat ja levittäytyvät maahan (hedelmä sisältää useimmiten 2-3 kastanjaa). Metsäalustassa on yleensä vähintään 10 cm paksuinen eri-ikäisten kuivuneiden lehtien peittämä kerros eli putoamisalusta on hyvin pehmoinen ja kastanjat jäävät usein hedelmän sisälle eli tarvitaan ”kaivuuvälineitä”. Toistaiseksi pää on säästynyt pudonneilta kastanjan hedelmiltä; ne piikit eivät voi tuntua kovin mukavalta. Ja lisää ympäristöoppia eli yli puolessa ympäristön metsissä ei ole aluskasvillisuutta lainkaan johtuen lähinnä lehtipuiden luomasta katosta. Tämä myös selittää sen, miksi lahottajasieniin kuuluva musta torvisieni viihtyy niin hyvin alueella, koska sillä on loputon sarka yrittäessä työstää joka syksy tippuvaa lehtikerrosta.

Niin viime viikonloppuna tyhjensin myös Finnairin plussatiliäni ja varasin lentoliput Rovaniemellä käyntiin viikolle 43. Tarkoituksena on päivittää tilanne mitä tapahtuu siellä Rovaniemellä ja käydä vähän läpi sitä meikäläisen väitöskirjan aihetta ja tilannetta. Eli jos ihmetystä on herättänyt se, että mitä ihmettä teen täällä Sloveniassa ja miten tänne päädyin, niin ehkä sekin on aika nyt vihdoin paljastaa. Eli kerrottakoon, että Mariborin yliopisto täällä on ollut partneri niin Lapin yliopistolle kuin Rovaniemen ammattikorkeakoululle jo joitain vuosia. Tulevaisuudessa puhutaan strategisen kumppanuuden luomisesta aina konserni tasolla asti. Olen käynyt asiantuntijana täällä Mariborissa useamman kerran, kun he ovat mallintaneet Finnbarentsin toimintaa oman projektitoimistonsa perustamisessa.

Vuoden vaihteessa Finnbarentsille saatiin (vihdoinkin) uusi johtaja ja se aukaisi minun kohdallani aivan uuden tilanteen. Pikku hiljaa ajatus aloittaa jälleen kerran väitöskirjatyö alkoi itää ja aika nopeasti syntyi päätös yrittää vielä kerta periaatteella nyt tai sitten enää koskaan. Aikaisemmista vuosista oppineena tiesin, että työn aloittaminen ei onnistu Rovaniemelle eli minne, no tietenkin Sloveniaan Mariboriin. Toki siinä itselle kehiteltiin joukko erinäköisiä perusteluja, että miksi ei voi lähteä eli kun on talo, koirat ja kissat plus tuhat muuta syytä. Suurkiitokset Harrille (Finnbarentsin johtaja) ja Joukolle (silloinen esimieheni ammattikorkeakoulussa) siitä, että Harri kannusti ja Jouko antoi mahdollisuuden ja täällä sitä ollaan. Toki kannusta tuli paljon muualtakin ja moni epäilemättä ajatteli, että voi sitä autuutta kun ei tuo nainen olisi puoleen vuoteen hengittämässä niskaan. En uskonut onnistumiseen ennen kuin olin laivassa koirien kanssa matkalla Helsingistä Travemundeen.

Olen täällä kaikkiaan 7,5 kuukautta ja takaisin Suomessa ja Rovaniemellä tammikuun lopussa. Todettava on, että kyllä ne asiat onnistuvat jos vain uskaltaa. Ja näin jäljestäpäin olen muistellut, että tämä on vähäistä verrattuna seikkaluihini Tansaniassa yhdeksänkymmentäluvun alussa, kun piti suorittaa pakollinen trooppinen kotieläintuotantoharjoittelu ollakseni kelvollinen opiskelija Larensteinissa Hollannissa. Silloin lähdettiin kielitaidottomana sanakirja kainalossa ja rinkka selässä koputtelemaan Suomen suurlähetystön ovia Dar es Salamissa kysyen, että josko löytyisi harjoittelupaikkaa. No siinä sainkin erinäisten seikkailujen jälkeen silloin kutsumanimen naispuolinen Livingstone. Eli siihen verrattuna tämä oli kuitenkin helppo paikka. Enää ei vain omaa sitä nuoruuden hulluutta ja on tottunut omassa elämässään tiettyyn vakiintumiseen (kyllä vain, uskokaa tai älkää).

Nyt vielä kerron sen, että miten taloudellisesti täällä oleminen onnistuu. Minulla jäi viime vuonna lomista suurin osa käyttämättä ja yhdistämällä ne tämän vuoden lomien kanssa tuli siitä kasaan aika monta päivää. Kevään aikana tein erikseen sovittuna ylitöinä yhden ulkopuolisen kehittämistehtävän, josta kertyi hyvästi kuukausi. Finnbarentsin johtajan kanssa sovittiin, että hoidan tietyt tehtävät muutamalle hankkeelle ja toimistolle täältä sähköisesti. Ja tammikuu on sitten jo vuoden 2011 lomia. Eli kasaan saatiin kaikkiaan 7.5 kk. Eli kaikki on mahdollista, jos vain sitä tarpeeksi haluaa. Pitää myös keskittyä niiden mahdollisuuksien ja ratkaisujen löytämiseen eikö vain tonkin syitä, miksi näin ei voisi tehdä.

Ensi viikolla onkin aiheena jonkin verran infoa täältä Mariborista ja ehkä laajemminkin Sloveniasta.

Terveisin Sloveniasta

Kristiina

Kristiina Jokelainen on töissä Finnbarentsissa Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston yhteisessä kansainvälisen hanketoiminnan kehittämisyksikössä. Työnimikkeeni on kehityspäällikkö ja vastuualueenani on kansainvälisen hanketoiminnan kehittäminen. Tällä hetkellä toimipiste on Sloveniassa ja toimenkuva toistaiseksi hieman erilainen. Kristiina lähti Sloveniaan Mariboriin kesäkuun puolivälissä 2010 kahden koiransa Robin (Belgian paimenkoira) ja Aavan (Pyreneitten koiran) kanssa. Majapaikkana on paikallisessa viinituvassa Pohorje vuoriston kupeessa noin 6-7 km keskustasta ja Mariborin yliopistosta.