Ajatuksia viikolta 42
Täälläkin on sitten koettu ensimmäiset yöhallat eli kuluneen viikon aikana on muutamalla aamulenkillä ollut heinikko kuurassa. Siitähän koirat ovat saaneet aiheen kunnon ”mösyämiselle” nauttien viileästä heinikosta. Hyvää siinä on se, että punkkiaika alkaa vihdoinkin loppua. Toinen koiristani eli Robi sai heinäkuussa Borrelioosiksen ja sitä lääkittiin neljän viikon antibioottikuurilla, joka maksoi 300€. Suomessa vastaavat lääkkeet olisi maksanut noin neljäsosan. Täällä laki määrää, että eläimille ei saa antaa samalla tuotenimikkeellä annettavaa lääkettä kuin, mitä ihmisille annetaan. Sitä eläinlääkäri kovasti minulle pahoitteli. Koiralle annettava antibiootti on kymmenkertainen suhteessa painoon kuin ihmisillä eli sitä antibioottia saan myös sitten antaa aika reilut määrät. Robille määrättiin maksimiannokset, koska nähtävissä oli selkeä tunnusomainen verenpunainen pyöreä tulehdusjälki pureman ympärillä. Valitettavasti ei auttanut Expot ennaltaehkäisy tässä tapauksessa. Tein elokuussa siten uskaliaan päätöksen ja päätin siirtyä päivittäiseen valkosipulin antoon aamuruuan yhteydessä. Sen jälkeen on löytynyt toisesta koirasta kolme ja toisesta kaksi punkkia, kun aiemmin niitä löytyi viikoittain useampia. Valkosipulia kun annetaan sisäisesti, niin ei haittaa, vaikka koiria joutuu kastelemaan, mikä täällä oli pakko helteitten aikana tehdä. Tämä vinkkinä koiran omistajille, että valkosipuli oikeasti toimii.
Muutenhan täällä on tämän hetkinen keli kuulemma normaalia vilpoisempaa eli yleensä tähän aikaan nautitaan vielä parinkymmenen asteen päivälämpötiloista, vaikka illat olisivatkin viileitä. Tämän hetkiset kelit ovat tyypillisiä marraskuun lopulle. Täällä ennustetaan kovaa talvea, kuten ilmeisesti on sinne pohjoiseenkin. Sateita on myös tullut kuluneiden kuukausien aikana aina tulvaksi asti alavimmilla mailla. Vuoden viinisato on myös kärsinyt aika paljon loppukesän viileistä keleistä.
Mitäs täällä sitten tiedetään Suomesta? Kuten aiemmin olen kertonut, niin meidät otettiin täällä todella hienosti vastaan ja viinituvan myynti nousi kesäkuukausien aikana huimasti, kun itse kunkin piti tulla ihmettelemään suomalaisia peräkammarin asukkeja. Yleensä mielikuva Suomesta täällä(kin) on enempi tai vähempi ikuisen talven maasta siellä kaukana pohjoisessa. Kuluneen kesän uutiset lämpöennätyksistä siellä kylmässä pohjoisessa on herättänyt suurta hämmästystä ja luultavammin monet kuvittelevat minun vain yrittänee luoda positiivista kuvaa. Toki kaikki täällä tietävät Nokian ja monet tietää Suomen tuhansien järvien maaksi ja muutama tunnistaa Rovaniemen joulupukin kotipaikkana. Mutta yleensä ottaen paikallisella väestöllä ei juuri ole mielikuvaa Suomesta maana asua ja elää. Toisaalta, kuinka moni suomalainen tietää jotain Sloveniasta. Olen saanut aika monelta suomalaiselta ihan yhtä tietämättömiä kysymyksiä tästä maasta kuin, mitä paikalliset esittävät Suomesta.
Toki on muutamia poikkeuksia, jotka ovat luomassa suomikuvaa hyvässä ja pahassa täällä Sloveniassa. Meillä uutisissa esille ollut Patria tapaus on toki tullut pari kertaa keskustelun aiheeksi. Asiaa eivät toki ole paikalliset ottaneet esille, vaan minä olen lähinnä kysellyt siitä, miten asiaan täällä suhtaudutaan. Kohteliaisuudesta, luulen, ei syyttävää sormea ole Suomen suuntaan osoitettu, vaan syntipukkina ovat korruptoituneet paikalliset poliitikot.
Mutta on sitten jotain muuta, mistä Suomi tunnetaan. Mennessäni ensimmäistä kertaa kirjakauppaa koin todellakin suuren yllätyksen (siis tämä tapahtui jo kesäkuussa). Ensimmäinen asia, jonka näin oli Arto Paasilinnan kirjan käännös, jota markkinointiin isosti. Valitettavasti en nyt muista, mikä kirja oli kyseessä. Useamman kerran metsäpatikoinneilla on käynyt niin, että olen joutunut hyvinkin syvälliseen keskusteluun Arto Paasilinnasta ja hänen tuotannostaan. Koiristani Pyreneittenkoira Aava (tiettävästi Mariborissa on ennestään yksi semmoinen) herättää paikallisissa kummastusta ja yleensä saa jäädä selittelemään, että mikäs koira tämä oikeastaan onkaan. Ja seuraavaksi kysytään, että miten minä (vain englantia puhuvana) täällä metsässä tulen koirieni kanssa vastaan ja sitten kysytään, että mistä minä tulen. Ja kun vastaus on Suomi, niin siinä vaiheessa pitää sitten useimmiten vaihtaa muutama sana Paasilinnasta ja samalla joutuu pitämään pienen Suomi-esitelmän. Tässä on pitänyt pitää itsensä hyvin ajan tasalla siinä, että miten Paasilinna on toipunut aivoinfarktistaan. Tieto hänen sairastumisestaan aiheutti muutamalle vastaantulijalle oikeasti suuren järkytyksen. Paasilinnan kirjat ovat kuulemma yksi luetuimmista paikallisessa kirjastossa.
Muutama viikko sitten tuli paikalliselta televisiokanavalta suomalainen elokuva. No siitä talon emäntä minulle kertomaan, että hän oli katsonut sen. Olimme matkalla tyttären synttärilounaalle balkanilaiseen ravintolaan syömään serbialaisia lihapatukoita, joita kutsutaan ”Cevapcici” (Tulevissa blogeissa on erikseen ruokakulttuurista, mutta sen verran on sanottava, että joskus se yksinkertaisista ruuista yksinkertaisin on herkullisinta.). Siinä matkalla tytär tulkkasi äitinsä elokuvakokemusta ja minulle kerrottiin kyseen olleen aika paljon ”pornoa” sisältävästä elokuvasta, mutta muuten kuulemaa ihan mielenkiintoinen. Sloveniaksi nimi oli ollut ”Avioero suomalaiseen tapaan”. Seuraavana päivänä yliopistolla minulla useat kertoivat samasta elokuvasta ja joku osasi myös sanoa kyseen olleen Kaurismäen elokuvasta. Tultuani takaisi peräkammariin, oli pakko alkaa uteliaisuudesta harrastamaan googlaamista ja pienen hakemisen jälkeen tunnistin elokuvan Haarautuvan rakkauden taloksi. No, elokuvan arvostelut kertoivat kaiken eli ei ihme, että emäntä elokuvaa hieman pornoksi meinasi. Nyt ymmärrän myös erään paikallisen kysymyksen, kun hän minulta kysyi lähinnä kommenttina: ”Että teillä siellä Suomessa taitaa olla aika ”vapaa” kulttuuri”? Siinä vaiheessa en oikein osannut mitään vastata, lähinnä yrittää hieman hämmentyneenä antaa jonkin asteista selitystä.
Näistä ajatuksista jatketaan seuraavaan viikkoon.
Terveisin Sloveniasta
Kristiina
Kristiina Jokelainen on töissä Finnbarentsissa Rovaniemen ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston yhteisessä kansainvälisen hanketoiminnan kehittämisyksikössä. Työnimike on kehityspäällikkö ja vastuualueenani on kansainvälisen hanketoiminnan kehittäminen. Tällä hetkellä toimipiste on Sloveniassa ja toimenkuva toistaiseksi hieman erilainen. Kristiina lähti Sloveniaan Mariboriin kesäkuun puolivälissä 2010 kahden koiransa Robin (Belgian paimenkoira) ja Aavan (Pyreneitten koiran) kanssa. Majapaikkana on paikallisessa viinituvassa Pohorje vuoriston kupeessa noin 6-7 km keskustasta ja Mariborin yliopistosta
No comments:
Post a Comment