November 10, 2010

Talvesta ja sen sellaisesta.

Hei!

Talvi näyttää valitettavasti tulleen myös tänne Keski-Eurooppaan. Kateellisena katselen uutisia lumimyräköistä Suomessa ja odottelen, joskos ne eksyisivät tännekin ja saisimme sateen sijasta lunta. Eipä siinä, syksyssä ja talvessa Brysselissä on myös omat positiiviset puolensa: katukuva iltaisella näyttää aivan uskomattoman hienolta kauppojen näyteikkunoiden hohtaessa kilpaa ja tunnelman ollessa kuin kornissa ranskalaisessa elokuvassa katusoittajan sooloillessa haitarillaan ja pienien kujien täyttyessä ensimmäisiä jouluostoksia tekevistä ihmisistä. Etenkin Grand Placen alue on uskomattoman kaunis myös tällaisella kurjallakin kelillä.

Talven tullessa myös yksi ”harkkarisesonki” on päättymässä syksyn instituutioharjoittelijoiden lähtiessä vuoden vaihteen jälkeen takaisin opinahjoihinsa. Se on tavallaan sääli, sillä monesta ehtii tulla hyviäkin ystäviä heidän täällä ollessaan ja suomalaisyhteisön ollessa mukavan tiivis. Itselläni tämä lievä haikeus kulminoituu P-Suomen aluetoimiston toiseen harjoittelijaan, joka on vanha ja hyvä ystäväni RAMKista opiskeluajoilta (itse asiassa entinen DPT:n tutorini). Puolivahingossa sain tietää hänen tulevan syksyksi Brysseliin, ja olemme siitä asti kerranneet kuulumisia useampaankin otteeseen Leffe-lasillisen tai NHL 11 -pleikkaripelin äärellä (niin…). Mutta, mutta, onneksi myös vakituisemmin täällä asuvista on löytynyt uusia ystäviä, ja jääkiekkopelien hienouksien opetus on jo täydessä vauhdissa muutaman belgialaisen kanssa. Opetus loppukoot sitten, kun alan heille häviämään!

Pitää tähän väliin myös hieman ottaa viime kirjoituksen negatiivisia kommentteja belgialaisesta asiakaspalvelusta takaisin. Nimittäin heti seuraavana päivänä näin aivan toisenlaisen ääripään käytyämme hakemassa kahvilaan unohtuneen ystäväni miniläppärin takaisin. Paikan omistaja aukaisi ovet ainoastaan meitä varten, tarjosi kahvit ja pullat ja rupatteli mukavia entisestä elämästään brysseliläisenä poliisina.

Työn puolesta arki on taas kesän ja syksyn ryysisrupeaman jälkeen (open days, verkoston vuosikokous) vihdoinkin palaamassa uomiinsa. Syksyn ensimmäinen WG (working group) –kokous saatiin päätökseen. Aktiivisen lobbauksemme ansiosta saimme jopa uuden jäsenen verkostoon; Pohjois-Norja liittyi mukaamme, ja ainakin allekirjoittanut on erittäin tyytyväinen toiminnan saadessa taas enemmän aktiivisia ihmisiä ja etenkin Skandinaviasta! Seuraavina tapahtumina on joulukuussa Burgasissa (Bulgaria) pidettävä projektikokous sekä marraskuun loppupuoliskolla tapahtuva muutaman esimieheni vierailu Brysseliin. Myös projektin kulkuun liittyvät esitteiden ja uutiskirjeiden hahmottelut ja toteutukset ovat lähitulevaisuuden asioita.

Toisen hattuni (LKKK:N edunvalvonta) alla on myös paljon tapahtumaa tulossa, menossa ja mennyt. Pääsin heti syksyn aluksi puhumaan koulustamme sekä Finnbarentsista AMKtutka -organisaatioiden edustajille. Esitystä pyydettiin NEEBOR-verkostosta, mutta mukavasti sinne myös tätä offtopikkia sai heitettyä sekaan… Hei, ainahan omaa pesää pitää tukea –ja se minulta on välillä unohtunut. Lisäksi tulossa on monia koulumme prioriteetteja koskevia konferensseja aina vanhustyöhön liittyvästä tapahtumasta yleisiin aluekehitys-, periferia- ja t&k – häppeningeihin. Kauhulla odotan jälleen muistiinpanojen kirjoittamista. Kaikki lyhenteet, vieraskieliset nimet sekä järkyttävät aksentit tekevät asiasta himputin hankalaa aina välillä. Onneksi on miniläppäri…

EU:n yleisellä tasolla suurin juttu juuri nyt on 5. koheesiokertomus sekä ns. lippulaiva-hankkeet. Näistä ensimmäisen eli Innovation Union on saanut suurta huomiota. Näin matkailunopiskelijana myös tuoreet muutokset EU:n matkailustrategiassa ovat kiehtoneet. Etenkin Calypso hanke ja sen luoma konsepti sosiaalisesta turismista ovat hyvinkin mielenkiintoisia.

Ensi viikolla tiedossa on taas pönötystä vaikka muille jakaa, sillä vieraakseni on tulemassa Romaniasta ryhmä yrittäjiä ja valtion eri organisaatioiden edustajia kuuntelemaan, mitä kaikkea NEEBOR on saanut aikaan heidän alueillaan. Näin yhtä pöydänpuolikasta hallinnoivana ihmisenä on hienoa kuulla ihmisten korkeista odotuksista, ”concerning your headquarters”. Noh, ehkä jonakin vuonna meillä semmoinen on. Siihen asti P-Suomen solidaarisuus, kahvi ja spekuloosakeksit riittäkööt.

Johannes Aalto



Yllekirjoittanut toimii tiedottajana NEEBOR-verkostolle (Networking for Eastern External Border Regions) ja asemapaikkana on Pohjois-Suomen Aluetoimisto Brysselissä. Toisena toimena on myös etsiä ja tuottaa tietoa Finnbarentsille, sekä avustaa mahdollisuuksien mukaan kaikessa EU- ja kv-toimintaan liittyvässä.