December 16, 2010

Cohesion in Europe: Regions take up the Challenge – konferenssi 7.12.2010


AER:n ja Brussels-Capitalin yhdessä järjestämä tilaisuus kokosi yhteen laajan rintaman eri alueiden edustajia. Aluepolitiikasta vastaava komissaari Johannes Hahn oli tilaisuuden pääpuhuja yhdessä MEP Jan Olbrychtin kanssa. Komissaari Hahn totesi puheensa alussa olevansa erittäin tyytyväinen siitä että AER:n näkemykset valkoisessa kirjassa aluepolitiikasta ja sen tilanteesta sekä tarvittavista toimista, ovat täysin yhtenevät hänen omien näkemysten kanssa. Hän alleviivasi tämän asian tärkeyttä sillä tällä tavoin alueiden ääni ja tarpeet saadaan paremmin kuuluville. Komissaari myös totesi paljon tapahtuneen yhdessä vuodessa, sillä hänen mukaansa aluepolitiikalla ei ollut samaa painoarvoa vuosi sitten kuin sillä on nyt. Hän ei puheessaan erityisemmin puhunut meneillään olevista budjettineuvotteluista ja sen mahdollisista lopputuloksista, mutta hän vakuutti kaikkien alueiden saavan myös jatkossa rahoitusta, joskin jotkut alueet eivät välttämättä saa sitä tarpeeksi.

Komissaari Hahnin mukaan yksi suurimmista haasteista yrityksissä vakuuttaa kaikki osapuolet alueiden tukemisen tärkeydestä on tuloksien hidas syntyminen. Hänen mielestään on kuitenkin selkeitä merkkejä, niin sosiaalisia kuin taloudellisiakin, että aluepolitiikka ja alueisiin panostaminen toimii. Yksi osoitus panostuksen toimimisesta on rahoitusvirheprosentti, joka on saatu laskemaan 11 prosentista 3-5 prosenttiin. Komissaarin mukaan meidän on jatkossa tehostettava toimintaamme, jotta rahoitusta myönnetään hankkeille jotka täyttävät vaadittavat kriteerit ja joiden toteutumisaste on hyvällä pohjalla. Toiminnan täytyy hänen mukaansa olla kauttaaltaan tuloslähtöistä. Tähän päästään komissaarin mukaan parantamalla hankkeiden hallinnollista toimintaa ja paremmalla tehtävien priorisoinnilla.

Euroopan parlamentin jäsen Jan Olbrycht korosti omassa puheenvuorossaan aluepolitiikan merkitystä koheesiopolitiikalle. Hänen mukaansa aluepolitiikka monella tapaa suojelee koheesiopolitiikan tavoitteita ja mahdollistaa niiden toteutumisen. Parlamentaarikko Olbrychtin mukaan jäsenvaltiot eivät saa unohtaa alueellista tasoa pyrkiessään toteuttamaan aluepolitiikan tavoitteitaan. Hänen mukaansa alueellisen tason viranomaiset ja muut sidosryhmät on saatava vahvasti mukaan, ja heidän näkemyksiään on kuultava pyrkimyksissä luoda parempaa alueellista hyvinvointia ja työpaikkoja. Tämän saman näkemyksen jakoi parlamentaarikko Lambert Van Nistelroij, joka omassa puheenvuorossaan totesi että on ensiarvoisen tärkeää että kaupungit ja alueet ovat mukana toiminnassa alusta alkaen. Olbrychtin mielestä BKT:n vahva asema määriteltäessä hyvinvoivia ja heikommin voivia alueita sekä tukirahoja jaettaessa on lievästi ongelmallinen. Hän peräänkuulutti parempien ja tarkempien mittareiden luomista jotta tukea saadaan ohjattua nopealla tahdilla alueille jotka sitä todella tarvitsevat. Näitä mittareita olisi muun muassa alueen panostaminen innovointiin ja sen kehittämiseen, alueen vetovoima ja alueen ihmisten hyvinvointi.

DG Region Elisa Rollerin mielestä yhteisten sääntöjen ja hankerahoituksen ehtojen (conditionality) roolia on selkeytettävä, jotta hanketoimintaan saadaan lisää selkeyttä. Toisin sanoen hankerahoituksen hakemisesta ja kontrolloimisesta tehdään käyttäjäystävällisempää. DG Region mielestä hankerahoitukseen voitaisiin sopia virstanpylväistä joiden avulla sekä rahoitusta saavien tahojen että rahoittajien on helpompi arvioida ja suunnitella jatkotoimintoja.

Michael Schneider, joka edusti tilaisuudessa Saxony-Anhaltin aluetta ja joka toimii CoR:n koheesiopolitiikkaraportoijana, ilmaisi huolensa mahdollisista tulevista sääntömuutoksista joiden myötä köyhien alueiden tuet saattavat päätyä mikäli ne eivät onnistu saavuttamaan niille asetettavia tavoitteita. Päinvastoin kuin Olbrycht, Schneider kokee että BKT on paras mahdollinen mittari määriteltäessä tukirahojen ohjaamista.

AER:n Thomas Andersson totesi omassa puheenvuorossaan, että ainoastaan monitasoinen hallinnointi (multi-level governance) ja tehokas koheesiopolitiikka voivat auttaa meitä hyödyntämään alueiden laajoja mahdollisuuksia. AER lisäksi ehdottaa, että hankerahoituksen myöntämis- ja hallinnointisääntöjä yhdenmukaistettaisiin. Heidän mukaansa olisi myös tarpeellista, että alueellisen yhteistyöprojektien valmisteluvaihetta tarkistettaisiin, jotta niiden strategista integrointia aluepoliittisissa asioissa voitaisiin parantaa.

No comments:

Post a Comment